Ajankohtaista
Joensuun Nuorkauppakamari yhteistyössä elinvoimakeskuksen WiNK - Töihin Pohjois-Karjalaan -hankkeen kanssa etsii vuoden kansainvälistä työnantajaa Pohjois-Karjalassa. International Employer of the Year -kilpailussa etsitään suomalaisia organisaatioita, jotka ovat onnistuneesti rekrytoineet, ottaneet palvelukseensa ja pitäneet palveluksessaan maahanmuuttajia ja kansainvälisiä osaajia. Kilpailun avulla Suomen...
Jatka lukemista
Joensuun Nuorkauppakamarin vuoden 2025 puheenjohtaja Laura Kotipohja on valittu Suomen parhaaksi paikallispuheenjohtajaksi! Tunnustus myönnettiin Suomen Nuorkauppakamarien kansallisessa kevätkonferenssissa Espoossa 11.4.2026. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tunnustus myönnetään joensuulaiselle puheenjohtajalle. Palkintoraadin mukaan Laura on esimerkillinen johtaja, joka yhdistää jämäkkyyden ja inhimillisyyden....
Jatka lukemista
Järjestimme osana Johtajuuskunto-tapahtumasarjaamme Get Resilience -koulutustapahtuman. Illan koulutuksessa pureudutiin siihen, kuinka yksilö ja organisaatio voivat vahvistaa resilienssiään jatkuvien muutosten keskellä. Mielenkiintoisia puheenvuoroja pitivät Henri Lomu sekä Noora Kolunsarka. Ohjelmassa oli myös paneelikeskustelu, jossa alan asiantuntijat keskustelivat aiheesta sekä käytännön workshop...
Jatka lukemista
Kukapa ei rahasta tykkäisi 🤑 Vuosittainen Get-tapahtumasarjamme sai jatkoa Get Invested -koulutustapahtumasta. Koulutuksen aiheina olivat sijoittaminen ja erityisesti asuntosijoittaminen sekä yrityksiin sijoittaminen.Mielenkiintoisia puheenvuoroja meille pitivät:- Miikkael Ahponen - Syyskatsaus sijoitusmarkkinoille - Lauri Kaukotie - 10 vähän puhuttua totuutta sijoittamisesta- Markku...
Jatka lukemista
Pressan terveisiä kuluvalta vuodelta: Meneillään oleva vuosi 2025 on ollut Joensuun Nuorkauppakamarissa jo nyt poikkeuksellisen hieno. Oppimisen paikkoja ja vastuutehtäviä on ollut tarjolla useille jäsenillemme. Kevään kansallinen kevätkonferenssi oli iso projekti, joka keräsi Joensuuhun huhtikuussa yli 400 nuorkauppakamarilaista. Kevätkonferenssin jälkeen olemme...
Jatka lukemista

